Lehti

Työkanava tarjoaa osatyökykyisille väylän työelämään
Lehti

Työkanava tarjoaa osatyökykyisille väylän työelämään

Työkanavan tavoitteena on helpottaa vaikeimmin työllistyvien työnhakijoiden pääsyä osaamistaan vastaavaan työhön. Se tarjoaa yrityksille riskittömän tavan työllistää osatyökykyinen ihminen. Palveluesihenkilö…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Terveydenhoitajan palsta: Jalkautuva työ
Lehti

Terveydenhoitajan palsta: Jalkautuva työ

Terveydenhuollossa jalkautuvasta työstä puhutaan usein osana mielenterveys- ja päihdepalveluita sekä ikäihmisten palveluita.  Silloin esimerkiksi sairaanhoitaja tekee kotikäyntejä potilaiden koteihin, tai…
Aiheet: terveys työllisyys
Köyhilläkin on oikeus kehittää itseään
Lehti

Köyhilläkin on oikeus kehittää itseään

Iina Järvisen mielestä köyhyyspolitiikkaa on jo pitkään tehty hallinnan ja kontrollin avulla. Köyhien oikeutta kehittää itseään ei vieläkään riittävästi tunnisteta…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Työttömien suurimpia työllistymisen esteitä ovat huono terveys ja ikä
Lehti

Työttömien suurimpia työllistymisen esteitä ovat huono terveys ja ikä

SAK:n tutkija Ari Matti Näätäsen tutkimuksessa tuli esiin, että työttömät kokevat suurimmaksi haasteeksi työllistymiselleen huonon terveytensä. Heidän toimeentulonsa vaikeutuu työttömyyden…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Sosiaalityöntekijä Veera Luoto: ”Teen tätä työtä ihmisten vuoksi”
Lehti

Sosiaalityöntekijä Veera Luoto: ”Teen tätä työtä ihmisten vuoksi”

Työttömien Keskusjärjestön sosiaalityöntekijä Veera Luoto nauttii siitä, että saa auttaa ihmisiä selviämään elämänsä haasteista. Häntä huolettaa, minkälaisia seurauksia hallituksen sosiaaliturvaan…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat etsivät yhdessä ratkaisuja köyhyyteen
Lehti

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat etsivät yhdessä ratkaisuja köyhyyteen

Pikkuparlamentissa järjestettiin 7.11. jo viidettä kertaa Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä -tilaisuus. Aluksi tapahtumassa jakauduttiin neljään pienryhmään: eläkeläisköyhyys, pitkäaikainen…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja: ”Haavoittuvassa asemassa olevilta ei saa leikata”
Lehti

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja: ”Haavoittuvassa asemassa olevilta ei saa leikata”

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski korostaa, etteivät sosiaaliturvan leikkaukset saa vaarantaa työttömien mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään ja riittävään toimeentuloon. Jukka Haapakoski…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
”Suomessa alkoholinkäyttö on ikään kuin ihmisoikeus”
Lehti

”Suomessa alkoholinkäyttö on ikään kuin ihmisoikeus”

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n asiantuntija Timo Nerkko on tehnyt kymmenen vuoden ajan ehkäisevää päihdetyötä työpaikoilla. Hänen mukaansa alkoholin kuluttaminen nähdään…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Hallituksen peruttava työttömiin kohdistuvat sosiaaliturvaleikkaukset
Lehti

Hallituksen peruttava työttömiin kohdistuvat sosiaaliturvaleikkaukset

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestö järjesti yhdessä Tatsi ry:n, EAPN-finin ja Klubitalot ry:n kanssa Ei julmia leikkauksia -mielenilmauksen…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Kansanedustajat ja köyhyyttä kokeneet kohtaavat jo viidettä kertaa
Lehti

Kansanedustajat ja köyhyyttä kokeneet kohtaavat jo viidettä kertaa

Marraskuussa toteutetaan jälleen järjestöjen yhteistyöllä Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä -tilaisuus. Suomen köyhyyden vastaisen verkoston (EAPN-Fin) puheenjohtaja Leena Valkosen…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Hallitus pudottaa työttömät säälimättömästi perustoimeentulotuelle
Lehti

Hallitus pudottaa työttömät säälimättömästi perustoimeentulotuelle

Takaisinko tissibaariin? Työttömien toimeentuloa ennätyksellisen ahtaalle ajavan hallituksen toimenpiteet ovat epäinhimillisiä. Perustoimeentulotuelle putoamisella on hyvin ikäviä seurauksia kaikkein haavoittuvimmassa asemassa…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Hukaton huominen -panelistit: ”Sosiaaliturvan leikkaukset eivät kannusta hakemaan töitä”
Lehti

Hukaton huominen -panelistit: ”Sosiaaliturvan leikkaukset eivät kannusta hakemaan töitä”

Vantaan Tikkurilassa järjestettiin keskiviikkona 13.9. Hukaton huominen -tapahtuma. Sen toteuttivat Yhteinen pöytä, Hävikkiruokaviikko, Työttömien Keskusjärjestö, Ohjaamo Vantaa, Kirkko Vantaalla, Vantaan…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Huoli leikkausten kasaantumisesta pienituloisille kasvaa
Lehti

Huoli leikkausten kasaantumisesta pienituloisille kasvaa

PIKKUPARLAMENTISSA kuultiin tiistaina 12.9.2023 arvioita siitä, millaisia vaikutuksia hallitusohjelman kirjauksilla tulee olemaan köyhyyteen ja eriarvoisuuteen. Pienituloisille kohdentuvat leikkaukset huolestuttivat asiantuntijoita…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
”Työttömien Keskusjärjestö on vaikuttanut siihen, miten mediassa puhutaan työttömyydestä”
Lehti

”Työttömien Keskusjärjestö on vaikuttanut siihen, miten mediassa puhutaan työttömyydestä”

Irma Hirsjärvi on toiminut 5,5 vuotta Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajana. Hän on tyytyväinen siihen, miten järjestö on pystynyt muuttamaan median tapaa…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Terveydenhoitajan palsta: 2 tyypin diabetes
Lehti

Terveydenhoitajan palsta: 2 tyypin diabetes

Riittävän hyvä terveys on työ- ja toimintakyvyn perusta. Tätä sanomaa olemme julistaneet jalkautuvassa työssämme sosiaali- ja terveyspalveluohjaajina viimeiset seitsemän vuotta;…
Aiheet: terveys
Hyvinvointialueiden on tarjottava sosiaalista luototusta
Lehti

Hyvinvointialueiden on tarjottava sosiaalista luototusta

Veera Luoto. Sosiaalityöntekijä, työkykykoordinaattori, Työttömien Keskusjärjestö. Sosiaalisen luototuksen tarkoituksena on mahdollistaa pienimuotoinen lainansaanti vähävaraisille, maksuhäiriömerkinnän saaneille sekä muille, jotka eivät…
Aiheet: toimeentulo
”Haluan vaikuttaa siihen, ettei kenenkään muun tarvitsisi kulkea tätä polkua”
Lehti

”Haluan vaikuttaa siihen, ettei kenenkään muun tarvitsisi kulkea tätä polkua”

Hani Forsell tietää, mitä on sairaus, avioero ja työttömyys. Leikkauspöydällä hänen elämänarvonsa menivät uusiksi. Nyt naisen missio on auttaa toisia…
Aiheet: terveys työllisyys
Ääni köyhyyttä kokeneille
Lehti

Ääni köyhyyttä kokeneille

Ihmisoikeusliiton Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmä on jo yli vuoden ajan tuonut köyhien ihmisten kokemuksia päättäjien tietoisuuteen ja muistuttanut siitä, että myös…
Aiheet: toimeentulo
Työkykyohjelma: Mitä on tehty, mitä vielä tarvitaan?
Lehti

Työkykyohjelma: Mitä on tehty, mitä vielä tarvitaan?

Tuija Oivo. Työmarkkinaneuvos, Työ- ja Elinkeinoministeriö ry. Edellisellä hallituskaudella on toimeenpantu Työkykyohjelma, jossa on etsitty ratkaisuja erityisesti työttömien osatyökykyisten työllistymisen ongelmiin.…
Aiheet: työllisyys
Työkyvytön työnhakija – kenen ongelma?
Lehti

Työkyvytön työnhakija – kenen ongelma?

Olli Tenovuo. Neurologian erikoislääkäri, professori, Turun yliopisto Mitä tapahtuu, jos tosiasiassa työkyvytön henkilö onkin eläkelaitoksen silmissä työkykyinen? Minkälaisia seurauksia tästä…
Aiheet: terveys työllisyys
Askelia voimaan -hankkeen luotsi Heli Niromaa rohkaisee aloittamaan liikunta pienin askelin
Lehti

Askelia voimaan -hankkeen luotsi Heli Niromaa rohkaisee aloittamaan liikunta pienin askelin

Heli Niromaa alkoi kärsiä vuosien istumisen jälkeen pahoista päänsäryistä ja hartiakivuista. Fysioterapeutti sai hänet havahtumaan siihen, että lihaksia pitää treenata.…
Aiheet: terveys
Eriarvoisuuden kuilua tulee kaventaa terveydenhuollossa 
Lehti

Eriarvoisuuden kuilua tulee kaventaa terveydenhuollossa 

Terveydenhuoltopalveluiden saatavuuden ja käytön kannalta Suomi on yksi vauraiden maiden eriarvoisimmista. Työssäkäyvät saavat monesti ilmaiseksi ja nopeasti työterveyshuollon kautta palveluita,…
Aiheet: terveys toimeentulo
Irti nikotiinikoukusta askel kerrallaan
Lehti

Irti nikotiinikoukusta askel kerrallaan

Moni ajattelee, ettei nikotiinikoukku koske itseä. Etenkin, jos tupakointi ei ole jatkunut pitkään. Samalla he uskovat, että lopettaminen onnistuu heti,…
Aiheet: terveys
Vähemmällä suolan käytöllä on suuria terveyshyötyjä
Lehti

Vähemmällä suolan käytöllä on suuria terveyshyötyjä

Suola on natriumin ja kloridin yhdiste. Ihmisen elimistö tarvitsee toimiakseen pieniä määriä natriumia. Suolan liikasaanti kuitenkin rasittaa elimistöä monin eri…
Aiheet: terveys
Terveystarkastus on palvelu, jota käyttää edelleen vain pieni osa työttömistä
Lehti

Terveystarkastus on palvelu, jota käyttää edelleen vain pieni osa työttömistä

Yhä useampi työtön tietää, että hänelle on tarjolla oman hyvinvointialueen maksuton terveystarkastus, mutta ei silti mene sinne, Terveyttä työttömille -toimintakoordinaattori…
Aiheet: terveys
Palkkatuki uudistuu heinäkuussa – mikä muuttuu?
Lehti

Palkkatuki uudistuu heinäkuussa – mikä muuttuu?

Työ- ja elinkeinoministeriön lainsäädäntöuudistuksen tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä yksinkertaistamalla järjestelmää. Muutokset tulevat voimaan 1.7.2023. Työ- ja elinkeinotoimisto tai…
Aiheet: työllisyys
Pääkirjoitus: Sosten edustajaksi ICSW:n Euroopan jaoston hallitukseen
Lehti

Pääkirjoitus: Sosten edustajaksi ICSW:n Euroopan jaoston hallitukseen

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Leena Valkonen Perjantaina 2.12.2022 sain kunnian tulla valituksi International Council of Social Welfaren ICSW…
Aiheet: työllisyys
Puheenjohtajan palsta: Viekö järjestökenttä yritysten voitot?
Lehti

Puheenjohtajan palsta: Viekö järjestökenttä yritysten voitot?

Irma Hirsjärvi. FT, tutkija, puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Irma Hirsjärvi Työttömien Keskusjärjestön ja koko Sosten kaksivuotinen painajaismainen vääntö palkkatukilain uudistamisesta…
Aiheet: työllisyys
Työttömyys voi  heikentää mielenterveyttä ja lisätä alkoholiperäisen kuoleman riskiä
Lehti

Työttömyys voi heikentää mielenterveyttä ja lisätä alkoholiperäisen kuoleman riskiä

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömyyttä edeltäneet erot terveydessä ja muissa tekijöissä kuten koulutuksessa ja työllisyyshistoriassa vaikuttavat aiemmin oletettua…
Aiheet: työllisyys
Hyvinvointialueiden aloitus: Vahva vaikutus sote-järjestöihin
Lehti

Hyvinvointialueiden aloitus: Vahva vaikutus sote-järjestöihin

Anne Knaapi. Johtaja, varapääsihteeri, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Aika sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämisvastuun siirtymiseen kunnilta hyvinvointialueille on laskettavissa…
Aiheet: terveys
Köyhyysvahti 2022: Eriarvoisuutta ja köyhyyden syvenemistä näkyvissä
Lehti

Köyhyysvahti 2022: Eriarvoisuutta ja köyhyyden syvenemistä näkyvissä

Leena Eräsaari. Sosiaalityön professori emerita Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin kokoama köyhyysraportti vuodelta 2022 kertoo, että huolimatta parantuneesta työllisyydestä näkyvissä on…
Aiheet: toimeentulo
Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat
Lehti

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat

Erja Saarinen. Erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Kuva: Juha Keränen Köyhyyttä kokeneiden tarinat kertoivat päättäjille pirstaleisesta tukijärjestelmästä ja loputtomasta…
Aiheet: toimeentulo
Eduskunnassa vietettiin 6.10. ensimmäistä kertaa köyhyyspäivää
Lehti

Eduskunnassa vietettiin 6.10. ensimmäistä kertaa köyhyyspäivää

Toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski Työttömien Keskusjärjestöstä ja toiminnanjohtaja Peppi Tervo-Hiltula pitivät köyhyyspäivässä tietoiskun työttömyyteen liittyvistä kysymyksistä. Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö…
Aiheet: toimeentulo
Tatsi 25 vuotta: Yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen puolesta!
Lehti

Tatsi 25 vuotta: Yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen puolesta!

Tatsi oli mukana Erilainen Mingle -tapahtumassa (SuomiAreena, Pori 2021) Peppi Tervo-Hiltula. Toiminnanjohtaja Tatsi ry Kuva: Tatsin arkisto Oletko tutustunut jo kahdennettakymmenettä…
Aiheet: työllisyys
Kuntoutus ja liikunta työttömien elintapaohjauksessa
Lehti

Kuntoutus ja liikunta työttömien elintapaohjauksessa

Katriina Lehtovaara. Hankepäällikkö, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle vähintään 3,2 miljardia euroa vuodessa. Terveytensä kannalta liian vähän…
Aiheet: terveys
Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelma edistää alueiden elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia
Lehti

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelma edistää alueiden elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Mitä järjestöjen olisi hyvä tietää Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmasta? Se tukee elinkeino-, energia-,…
Aiheet: toimeentulo
Selvitykset kertovat: Tarve ruoka-avulle on kasvanut ja pitkittynyt Suomessa
Lehti

Selvitykset kertovat: Tarve ruoka-avulle on kasvanut ja pitkittynyt Suomessa

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Ruoka-avun tarve jatkaa kasvuaan ja siitä on tullut osalle väestöä jo pysyvä osa taloudellista…
Aiheet: terveys
Työkykyisempi Stadi kaikille!
Lehti

Työkykyisempi Stadi kaikille!

Maiju Ahonen. Projektisuunnittelija Saara Teinilä. Projektikoordinaattori Kuva: THL Työkykyisempi Stadi on yksi hallituksen Työkykyohjelman hankkeista. Työkykyohjelman yleistavoite on työllisyysasteen nosto. Työkykyisempi Stadi…
Aiheet: työllisyys
Työkuntoa työpajoille: Ideoita matalan kynnyksen liikuntaan
Lehti

Työkuntoa työpajoille: Ideoita matalan kynnyksen liikuntaan

Mira Roine. Kehittämispäällikkö, Silta-Valmennusyhdistys Väestön liikunnallisen aktiivisuuden väheneminen aiheuttaa vuositasolla merkittävät yhteiskunnalliset kustannukset esimerkiksi terveydenhuollon kuluina ja alentuneen työkyvyn kautta tuottavuuden…
Aiheet: terveys
Silta-Valmennusyhdistys mukana Askelia voimaan -hankkeessa
Lehti

Silta-Valmennusyhdistys mukana Askelia voimaan -hankkeessa

Heli Niromaa. Hankekoordinaattori, Askelia Voimaan, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Pexels.com/Andres Ayrton Silta-Valmennusyhdistys on osatoteuttajana Työttömien Keskusjärjestön hallinnoimassa uudessa Askelia voimaan -hankkeessa…
Aiheet: terveys
Verkkopuntari: Kohti yhdenvertaisempaa terveyden edistämistä
Lehti

Verkkopuntari: Kohti yhdenvertaisempaa terveyden edistämistä

Johanna Toivola. Fysioterapeutti YAMK, Satakunnan Sydänpiiri ry  Terveyttä ja hyvinvointia edistetään enenevässä määrin digitaalisesti. Digitaalisuus voi helpottaa ja parantaa monen elämää,…
Aiheet: terveys
Kokemuksia Verkkopuntarin käytöstä
Lehti

Kokemuksia Verkkopuntarin käytöstä

Heli Niromaa. Hankekoordinaattori, Askelia Voimaan, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Sydänliitto/Anna Kara Työttömien Keskusjärjestössä on kaksi koulutettua Verkkopuntari-ohjaajaa, joista toinen työskentelee Terveydeksi…
Aiheet: terveys
Fölis-peli: Hyviä kokemuksia sosiaalisessa kuntoutuksessa
Lehti

Fölis-peli: Hyviä kokemuksia sosiaalisessa kuntoutuksessa

Kasper Peltonen. Toiminnanohjaaja, Porin Seudun Työttömät ry Kuvat: Porin Seudun Työttömien arkisto Vuoden 2020 Valtakunnallisilla Aikuissosiaalityön päivillä Tampereella nähtiin kummia, kun…
Aiheet: työllisyys
Taidetoiminta hyvinvointia tukemassa
Lehti

Taidetoiminta hyvinvointia tukemassa

Veera Luoto. Sosiaalipalveluohjaaja, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Pexels/Alexander Grey Sosiaalisten ongelmien hoitaminen kliinispainotteisesti ”yksilön ongelmana”, on herättänyt viime…
Aiheet: terveys
Uusi työttömien yhdistys on aloittanut toiminnan Kotkan seudulla
Lehti

Uusi työttömien yhdistys on aloittanut toiminnan Kotkan seudulla

Silmut ry:n Kädentaitojen paja on aivan torin laidalla Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuvat: Juha Keränen Kotkan seudulla Karhulassa…
Aiheet: työllisyys
Järjestösihteerin palsta 2/2022
Lehti

Järjestösihteerin palsta 2/2022

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Jouko Vatanen Työttömien Keskusjärjestön syntyyn voidaan katsoa vaikuttaneen erityisesti vuonna 1976 perustettu rekisteröimättömätön Tampereen…
Aiheet: työllisyys
Pääkirjoitus: Työministeriön valmistelema palkkatukiuudistus on ankara pettymys
Lehti

Pääkirjoitus: Työministeriön valmistelema palkkatukiuudistus on ankara pettymys

Kuva: Leena Valkonen Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) pitkään muhinut palkkatukiuudistus on ankara pettymys. Uusi…
Aiheet: työllisyys
CV-koulutusta työnantajille!
Lehti

CV-koulutusta työnantajille!

Kuva: Leena Valkonen Irma Hirsjärvi. FT, tutkija, puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Nyt tapahtuu historiallisen suuria käänteitä työllisyydenhoidossa. Niiden takana on…
Aiheet: työllisyys
Työelämäprofessori Elli Aaltonen: Osallisuus ja merkityksellisyys ovat työelämän keskeiset tekijät
Lehti

Työelämäprofessori Elli Aaltonen: Osallisuus ja merkityksellisyys ovat työelämän keskeiset tekijät

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Elli Aaltonen, on työskennellyt yli kaksi vuotta työelämäprofessorina Tampereen yliopistossa.…
Aiheet: työllisyys
Palkkatukiuudistus eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2022
Lehti

Palkkatukiuudistus eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2022

Ville Kopra, valtiosihteeri, TEM Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Palkkatuen uudistusta koskeva lakiesitys oli lausuntokierroksella, joka päättyi toukokuun…
Aiheet: työllisyys
Kunta on lähellä ihmistä
Lehti

Kunta on lähellä ihmistä

Erja Lindberg, kehittämispäällikkö, Kuntaliitto Erja Lindberg. Kehittämispäällikkö, Kuntaliitto Työllisyyden edistämisen rakenteet ovat murroksessa. Vastuu työ- ja elinkeinopalveluiden järjestämisestä siirtyy kunnille…
Aiheet: työllisyys
Suomessa valmistellaan toimintasuunnitelmaa köyhyyden vähentämiseksi
Lehti

Suomessa valmistellaan toimintasuunnitelmaa köyhyyden vähentämiseksi

Ministerit Hanna Sarkkinen ja Aki Lindén isännöivät keskustelua Suomen köyhyysohjelmasta. Kuva: Leena Valkonen Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry…
Aiheet: toimeentulo
Eväitä Elämälle -hanke valtiollisella avustuksella
Lehti

Eväitä Elämälle -hanke valtiollisella avustuksella

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Ruoka-apuavustusten jako aloitettiin vuonna 2016 eduskunnan nk. joululahjarahoilla. Työttömien Keskusjärjestö on ollut mukana avustamassa…
Aiheet: toimeentulo
Rankaiseva työllisyyspolitiikka satuttaa
Lehti

Rankaiseva työllisyyspolitiikka satuttaa

Lena Näre. PhD, VTT, sosiologian dosentti ja apulaisprofessori, Helsingin yliopisto Sari Näre. VTT, sosiologian dosentti, Helsingin yliopisto, tietokirjailija Työttömyyttä koskevaa…
Aiheet: työllisyys
Työttömien kokemuksia julkisista työllisyyspalveluista
Lehti

Työttömien kokemuksia julkisista työllisyyspalveluista

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestö kokosi tammikuussa sosiaalisen median kanavilla julkaistulla kyselyllä työttömien kokemuksia julkisista työllisyyspalveluista.…
Aiheet: työllisyys
Pitkäaikaistyötön Anna-Kaarina Autere: Työvoimahallinnon tulisi muuttua aidoksi verkosto-organisaatioksi
Lehti

Pitkäaikaistyötön Anna-Kaarina Autere: Työvoimahallinnon tulisi muuttua aidoksi verkosto-organisaatioksi

Anna-Kaarina Autere. Pitkäaikaistyötön Sairaanhoitaja, yhteiskuntatieteiden maisteri, kolmen lapsen äiti, 55-vuotias Anna-Kaarina Autere on hämillään työllisyyspolustaan. Kaikki työsuhteet ovat olleet määräaikaisia,…
Aiheet: työllisyys
Askelia voimaan -hanke madaltaa kynnystä muuttaa elintapoja
Lehti

Askelia voimaan -hanke madaltaa kynnystä muuttaa elintapoja

Kuva: Jouko Vatanen Heli Niromaa. Hankepäällikkö, Askelia Voimaan Työttömien Keskusjärjestössä käynnistyi maaliskuussa kolmevuotinen hanke, joka tukee työttömiä elintapojen muuttamisessa. Terveellisiin…
Aiheet: terveys
Työttömien terveyden tueksi: Verkostoyhteistyöstä voimaa työttömien terveys-tarkastusten edistämiseen
Lehti

Työttömien terveyden tueksi: Verkostoyhteistyöstä voimaa työttömien terveys-tarkastusten edistämiseen

Kuva: Juha Keränen Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestön Terveydeksi 2.0 -hanke, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos…
Aiheet: terveys
Yhdistystoiminta tarjoaa ja pitää yllä sosiaalisia verkostoja työttömille
Lehti

Yhdistystoiminta tarjoaa ja pitää yllä sosiaalisia verkostoja työttömille

Toimintakoordinaattori Tanja Golub (oik.) ja kulttuurisihteeri Liisa Klemetti pitävät huolta yhdistyksen tapahtumatarjonnasta. Kuvat: Kajaanin Työvoimayhdistyksen arkisto Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija,…
Aiheet: työllisyys
Turun Seudun TST: 30-vuotias tähtää nousuun koronalaman jälkeen
Lehti

Turun Seudun TST: 30-vuotias tähtää nousuun koronalaman jälkeen

Kuva: Leena Valkonen Leena Valkonen. viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Turun Seudun TST:n toiminnassa on viime vuosina ollut isoja vaihteluita.…
Aiheet: työllisyys
Jyväskylässä vietettiin vuosijuhlaa ja tupaantuliaisia
Lehti

Jyväskylässä vietettiin vuosijuhlaa ja tupaantuliaisia

Kuvassa (vas.) Anne-Helena Lahtinen, Pia Kervinen, Irma Hirsjärvi, Kari Otollinen, Marika Ristonmaa ja Riko Savolainen. Kuva: Sirpa Nieminen Riko Savolainen.…
Aiheet: työllisyys
Järjestösihteerin palsta 1/2022
Lehti

Järjestösihteerin palsta 1/2022

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestö on ollut mukana EU-rahoitteisessa ruokajaossa vuodesta 1996 lähtien. Jakoa hallinnoi Suomessa Maaseutuvirasto…
Aiheet: työllisyys
Pääkirjoitus: Leikkaukset eivät ole oikotie parempaan työllisyyteen
Lehti

Pääkirjoitus: Leikkaukset eivät ole oikotie parempaan työllisyyteen

Kuvat: Jouko Vatanen Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömiä työnhakijoita oli Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan lokakuussa 2021 yhteensä 259 000.…
Aiheet: työllisyys
Vaikuttamista työttömien hyväksi tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan
Lehti

Vaikuttamista työttömien hyväksi tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan

Hanna Sarkkinen. Sosiaali- ja terveysministeri Työttömyys on lähtökohtaisesti yhteiskunnan epäonnistuminen, ei yksilön vika. Suomalainen yhteiskunta ei ole myöskään riittävästi onnistunut…
Aiheet: työllisyys
Työtä, tukea ja yhteistoimintaa 30 vuotta
Lehti

Työtä, tukea ja yhteistoimintaa 30 vuotta

Kuva: Kristian Tervo Anna-Kaisa Ikonen. Pormestari, Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin tervehdyksen Työttömien Keskusjärjestön vuosijuhlassa 17.11.2021 esitti pormestari Anna-Kaisa Ikonen. 30…
Aiheet: työllisyys
Puheenjohtajan palsta: Oli juhlan aika!
Lehti

Puheenjohtajan palsta: Oli juhlan aika!

Kuvat: Jouko Vatanen Irma Hirsjärvi. Puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Vietimme 17.11. Tampereen Tornin tiloissa Työttömien Keskusjärjestön 30-vuotisjuhlaa ja ojensimme juhlallisesti…
Aiheet: työllisyys
Työttömien ääni kuuluvaksi
Lehti

Työttömien ääni kuuluvaksi

Kuva: Jouko Vatanen Jarkko Eloranta. Puheenjohtaja, SAK Julkisen talouden kestävyyden uskottavuus pidemmällä aikavälillä on paljolti riippuvainen siitä, millaisista työllisyyteen liittyviä…
Aiheet: työllisyys
Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat: Päättäjät toivovat vuoropuhelun syventyvän ja jatkuvan
Lehti

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat: Päättäjät toivovat vuoropuhelun syventyvän ja jatkuvan

Kuva: Juha Keränen Erja Saarinen. Erityisasiantuntija, SOSTE ry Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat…
Aiheet: toimeentulo
Pohjoismainen työvoimapalvelumalli: Työnhaun käytäntöjen uudistukset voimaan keväällä
Lehti

Pohjoismainen työvoimapalvelumalli: Työnhaun käytäntöjen uudistukset voimaan keväällä

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Lakiesitys ns. pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista on eduskunnan käsittelyssä. Tavoitteena on, että laki saa vahvistuksen…
Aiheet: työllisyys
STEAN onnittelut 30-vuotiaalle Työttömien Keskusjärjestölle
Lehti

STEAN onnittelut 30-vuotiaalle Työttömien Keskusjärjestölle

Kuva: Jouko Vatanen Ari Mattila. Erityisasiantuntija, avustusten haku ja valmistelu, STEA Lämpimät vuosijuhlaonnittelut 30-vuotiaalle Työttömien Keskusjärjestö ry:lle Sosiaali- ja terveysjärjestöjen…
Aiheet: työllisyys
Osatyökykyiset ja pitkäaikaistyöttömät: Ratkaisuja työllisyyden kohtaanto-ongelmaan
Lehti

Osatyökykyiset ja pitkäaikaistyöttömät: Ratkaisuja työllisyyden kohtaanto-ongelmaan

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Kohtaanto-ongelma on sanapari, jota on viljelty viime aikoina vilkkaasti työllisyyden parantuessa. Miten työnantaja…
Aiheet: työllisyys
Kaikki kunnossa -hanke selvitti: Miten työttömät liikkuvat
Lehti

Kaikki kunnossa -hanke selvitti: Miten työttömät liikkuvat

Kuva: Juha Keränen Heli Niromaa. Kaikki kunnossa -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Liikunta on yksi tärkeä keino ylläpitää työkykyä. Työttömien Keskusjärjestössä…
Aiheet: työllisyys
Liikuntaneuvonnan avulla saumattomasti liikkeelle
Lehti

Liikuntaneuvonnan avulla saumattomasti liikkeelle

Mira Juuma. Liikkuva Aikuinen -ohjelma Jo puolessa Suomen kunnista on tarjolla liikkumiseen innostava palvelu, joka on suunnattu terveytensä kannalta riittämättömästi…
Aiheet: terveys
Työttömien yhdistysten toiminta tukee pitkäaikaistyöttömän voimavaroja
Lehti

Työttömien yhdistysten toiminta tukee pitkäaikaistyöttömän voimavaroja

Ulla-Maija Kopra. Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömyys on suuri yksilöllinen ja sosiaalinen huolenaihe korkean tulotason maissa. Suomessa työttömyysaste…
Aiheet: työllisyys
Työpajalle ohjautuu liian vähän asiakkaita. Pitäisikö olla huolissaan?
Lehti

Työpajalle ohjautuu liian vähän asiakkaita. Pitäisikö olla huolissaan?

Jaana Mäkelä. Pajaohjaaja, insinööri ja ammatillinen opettaja Todellakin pitäisi. Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaista suurin osa on heitä, jotka hyötyisivät ja tarvitsisivat…
Aiheet: työllisyys
Sydänsairauden kanssa ei tarvitse jäädä yksin – kursseilta tukea
Lehti

Sydänsairauden kanssa ei tarvitse jäädä yksin – kursseilta tukea

Kuvat: Suomen Sydänliitto Pirjo Suomalainen. Sydänliitto Sydänsairauden ei tarvitse määrittää koko elämää. Nykyisten hoitomenetelmien avulla elämä jatkuu monin tavoin normaalina.…
Aiheet: terveys työllisyys
Järjestösihteerin palsta 2/2021
Lehti

Järjestösihteerin palsta 2/2021

Kuva: Jouko Vatanen Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Elämme muutosten aikoja. Ruoka-aputoiminta on murroksessa: valtionavulla jaetaan avustuksia ruoka-avun toteuttamiseen…
Aiheet: työllisyys
Puolitetaan köyhyys -kansalaisaloite
Lehti

Puolitetaan köyhyys -kansalaisaloite

Kuva: Ruoka-apu.fi/Stelios Kirtselis Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran järjestämän demokratian kapekoiden hankkeessa oli mukana Enemmän…
Aiheet: toimeentulo
Ruoka-avun kansallisen järjestö-koordinaation kehittäminen 2022
Lehti

Ruoka-avun kansallisen järjestö-koordinaation kehittäminen 2022

Kuva: Ruoka-apu.fi/Stelios Kirtselis Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö Maria Viljanen. koordinaattori, Suomen Punainen Risti Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) jakaman valtionavun…
Aiheet: toimeentulo
ESR+: Aineellinen apu vähävaraisille: EU:n ruoka-apu uudistuu tulevalla ohjelmakaudella
Lehti

ESR+: Aineellinen apu vähävaraisille: EU:n ruoka-apu uudistuu tulevalla ohjelmakaudella

Kuva: Ruoka-apu.fi/Stelios Kirtselis Minna Talvitie. Ylitarkastaja, Ruokavirasto Ruokavirasto hallinnoi tällä hetkellä vähävaraisille jaettavaa EU:n ruoka-apua vähävaraisten avun rahastosta (FEAD). Tämän…
Aiheet: toimeentulo
Tasavallan presidentin tervehdys
Lehti

Tasavallan presidentin tervehdys

Sauli Niinistö. Tasavallan presidentti. Työttömien Keskusjärjestö ry:n 30-vuotisjuhlavuoden suojelija Työttömien Keskusjärjestö ry on toiminut työttömien hyväksi jo 30 vuoden ajan. Tuona…
Aiheet: työllisyys
Republikens presidents hälsning
Lehti

Republikens presidents hälsning

  Sauli Niinistö. Republikens president. Beskyddare av 30-årsjubileet för Työttömien Keskusjärjestö ry Finlands Nationella Organisation för Arbetslösa rf har redan i 30…
Aiheet: työllisyys
Message from the President of the Republic of Finland
Lehti

Message from the President of the Republic of Finland

Sauli Niinistö. President of the Republic of Finland. Patron of the 30th anniversary of the Finnish National Organisation of the Unemployed…
Aiheet: työllisyys
Pääkirjoitus: Mikä on työttömyyden paradigma työllisyyden kuntakokeiluissa?
Lehti

Pääkirjoitus: Mikä on työttömyyden paradigma työllisyyden kuntakokeiluissa?

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työllisyyden kuntakokeilut ovat käynnistyneet 1.3.2021 lähtien. Meille kantautunut palaute ei toistaiseksi ole vielä mairitellut.…
Aiheet: työllisyys
Puheenjohtajan palsta: Sanktioista kohti tulevaisuuden rakentamista
Lehti

Puheenjohtajan palsta: Sanktioista kohti tulevaisuuden rakentamista

Irma Hirsjärvi. Puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Irma Hirsjärvi Toisen asteen koulutuksen varmistaminen nuorille on nykyhallituksen yksi suurista työllisyystoimista. Sitä…
Aiheet: työllisyys
Työllistyminen on kahden kauppa
Lehti

Työllistyminen on kahden kauppa

Tarja Filatov. Eduskunnan 1. varapuhemies Työllisyysasteen parantaminen on hyvinvointipalvelujen rahoituksen näkökulmasta välttämätöntä. Työ on tärkeä osallisuuden näkökulmasta. Työpaikkojen synnyn rinnalla…
Aiheet: terveys työllisyys
Onko työllisyyspolitiikan suunta muuttumassa?
Lehti

Onko työllisyyspolitiikan suunta muuttumassa?

Jukka Lindberg. Kehittämispäällikkö, Vates-säätiö sr Välityömarkkinat luotiin 1990-luvulla purkamaan pitkäaikaistyttömyyttä, ja ne ovat edelleen keskeinen osa vaikeasti työllistyvien henkilöiden palvelujärjestelmää.…
Aiheet: työllisyys
Ovatko työttömät laiskoja työn välttelijöitä?
Lehti

Ovatko työttömät laiskoja työn välttelijöitä?

Saana Siekkinen. Johtaja, SAK Alli Tiensuu. Työvoimapolitiinen asiantuntija, SAK Kuva: Bombaert/iStock Viime aikoina on keskusteltu kiivaasti hallituksen työllisyystoimista ja vaikutusten…
Aiheet: työllisyys
Suomessa on kymmeniätuhansia työkyvyttömiä työttömiä. Mitä asialle voi tehdä?
Lehti

Suomessa on kymmeniätuhansia työkyvyttömiä työttömiä. Mitä asialle voi tehdä?

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuvateksti: Ilkka Taipale Järvenpäässä 29.4.2013 pitämässä tsemppauspuhetta uuden työttömien yhdistyksen perustamiseksi. Kuva: Juha…
Aiheet: työllisyys
Kokeilun kautta uuteen
Lehti

Kokeilun kautta uuteen

Jari Lindström. Projektikoordinaattori, Kuntaliitto Kuva: metamorworks/iStock (kuvaa on muokattu) Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyivät maaliskuussa. Kuntakokeilujen koordinaattorina Kuntaliitossa toimiva Jari Lindström avaa…
Aiheet: työllisyys
Kaikki Kunnossa -hanke selvitti: Kuntien liikuntatarjonta työttömille
Lehti

Kaikki Kunnossa -hanke selvitti: Kuntien liikuntatarjonta työttömille

Heli Niromaa. Hankekoordinaattori, Kaikki Kunnossa -hanke Kuva: ViktorCap/ iStock Työttömien Keskusjärjestössä on parhaillaan käynnissä opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta saanut Kaikki…
Aiheet: työllisyys
Fyysinen aktiivisuus ja liikunta työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja edistämisessä
Lehti

Fyysinen aktiivisuus ja liikunta työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja edistämisessä

Tuulikki Sjögren. yliopistonlehtori, kuntouksen dosentti (TtT, LiM, KM, ft), Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta Kuva: Yan Krukov/Pexels Riittävän hyvä terveys ja…
Aiheet: terveys
Mitä on sosiaalinen kuntoutus?
Lehti

Mitä on sosiaalinen kuntoutus?

Veera Luoto. Sosiaalipalveluohjaaja, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Ulla-Maija Kopra. Terveyspalveluohjaaja, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Mikä merkitys…
Aiheet: työllisyys
Väitöskirja pitkäaikaistyöttömistä: Mielenterveyden häiriöiden tunnistamista tulee tehostaa
Lehti

Väitöskirja pitkäaikaistyöttömistä: Mielenterveyden häiriöiden tunnistamista tulee tehostaa

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Psykiatrian erikoislääkäri, LL Kirsti Nurmela katsoo tuoreessa väitöskirjassaan, että pitkäaikaistyöttömien mielenterveyden häiriöitä ei…
Aiheet: terveys työllisyys
Järjestösihteerin palsta 1/2021
Lehti

Järjestösihteerin palsta 1/2021

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Työpajayhdistys TEKO ry Euroopan Unionin rahoittamassa vähävaraisimmille suunnatussa ruoka-avussa on tulossa välivuosi. Vaikka…
Aiheet: toimeentulo
Puheenjohtajan palsta: Työttömien yhdistykset – avoimia työpajoja kehitettäväksi
Lehti

Puheenjohtajan palsta: Työttömien yhdistykset – avoimia työpajoja kehitettäväksi

Irma Hirsjärvi. Puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Irma Hirsjärvi Tuleva sote tuottaa vihdoin sosiaali- ja terveyspalvelujen mallin, jonka odotetaan nyt…
Aiheet: työllisyys
Toiminnanjohtajan palsta: Leikkausko on vain työllisyystoimi?
Lehti

Toiminnanjohtajan palsta: Leikkausko on vain työllisyystoimi?

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Leena Valkonen On hämmentävää lukea iltapäivälehtien ylläpitämää julkista työllisyyskeskustelua. Suomen työllisyyden rakenteellinen parantaminen…
Aiheet: työllisyys
Varapuheenjohtaja: Kummallisia kohtaamisia – ihmeellisiä puheenvuoroja
Lehti

Varapuheenjohtaja: Kummallisia kohtaamisia – ihmeellisiä puheenvuoroja

Ritva Kurkinen. Varapuheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työskentelen Pohjois-Karjalan Työttömien Yhdistysten Toimintajärjestö P-KTT ry:n palveluksessa TYYNE – työttömien neuvonta -palvelussa ja…
Aiheet: työllisyys
Itsenäisyyspäivän kunniamerkkejä työttömien edustajille
Lehti

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkejä työttömien edustajille

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt itsenäisyyspäivän kunniamerkkien jaossa tunnustuksen 15 Työttömien Keskusjärjestön…
Aiheet: työllisyys
Uudistuva lainsäädäntö muuttaa työttömien palvelut, oikeudet ja velvollisuudet
Lehti

Uudistuva lainsäädäntö muuttaa työttömien palvelut, oikeudet ja velvollisuudet

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Hallitusohjelman mukaisesti työllisyyspalveluja uudistetaan nyt voimakkaasti. Vahvistamista vailla eduskunnan käsittelyssä on laki työllisyyden…
Aiheet: työllisyys
Suomen köyhyyden vastainen verkosto: EAPN-Fin haluaa vahvistaa köyhyyttä kokeneiden osallisuutta
Lehti

Suomen köyhyyden vastainen verkosto: EAPN-Fin haluaa vahvistaa köyhyyttä kokeneiden osallisuutta

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Erja Saarinen. Erityisasiantuntija, Soste ry Suomen köyhyyden vastaisen verkoston yleiskokouksen marraskuussa avasi sosiaali-…
Aiheet: toimeentulo
Miten TE-toimiston arki muuttui? Koronaepidemia sysäsi työttömyysluvut rajuun kasvuun
Lehti

Miten TE-toimiston arki muuttui? Koronaepidemia sysäsi työttömyysluvut rajuun kasvuun

Tiina Korhonen. Johtaja, Uudenmaan TE-toimisto Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen koko maailmassa, ja tämä on näkynyt myös TE-toimistossa. Millaisena se…
Aiheet: työllisyys
Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta
Lehti

Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Järjestöjen näkökulmasta vireillä olevat lait hyvinvointialueista sekä sote-uudistuksesta tuovat kolmannen sektorin roolin merkittävään…
Aiheet: terveys työllisyys
Näkökulmia työttömän mahdollisuuksiin. Osaamisen kehittäminen työttömyysetuudella
Lehti

Näkökulmia työttömän mahdollisuuksiin. Osaamisen kehittäminen työttömyysetuudella

Sinimaaria Ranki. Johtava asiantuntija, Osaamisen aika -hanke, Sitra Kuva: Juha Keränen Kun ihminen jää työttömäksi, hän jää samalla työssä tapahtuvan…
Aiheet: työllisyys
Kohtuuttomia tilanteita ja byrokratiamyllyjä: Köyhyyttä kokeneiden ja päättäjien yhteisratkaisuja
Lehti

Kohtuuttomia tilanteita ja byrokratiamyllyjä: Köyhyyttä kokeneiden ja päättäjien yhteisratkaisuja

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Erja Saarinen. Erityisasiantuntija, Soste ry Kuva: Jouko Vatanen Köyhyyttä kokeneita kansalaisia ja eduskunnan…
Aiheet: toimeentulo
Työkykykoordinaattoreita Keskusjärjestön jäsenyhdistyksiin
Lehti

Työkykykoordinaattoreita Keskusjärjestön jäsenyhdistyksiin

Katriina Lehtovaara. hankepäällikkö, Terveydeksi 2.0 -hanke Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Ensimmäiset Työttömien Keskusjärjestön jäsenyhdistysten työntekijät aloittivat elokuussa…
Aiheet: terveys
Työkykyohjelmaa viedään eteenpäin hankkeilla
Lehti

Työkykyohjelmaa viedään eteenpäin hankkeilla

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi lokakuussa valtionavustuksina 17 miljoonaa euroa osatyökykyisten henkilöiden työkyvyn ja…
Aiheet: työllisyys
Eero opetti lukemista kädestä pitäen: Samaa otetta digitaitojen opetukseen
Lehti

Eero opetti lukemista kädestä pitäen: Samaa otetta digitaitojen opetukseen

Anne Tyni. Hallituksen jäsen, Työttömien Keskusjärjestö ry ”Digisyrjäytyminen” pompahti silmiini, kun luin yhtenä Kunnioittavasti köyhyydestä -raadin jäsenenä viimeisen vuoden aikana…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
EU:n rahoittaman ruoka-avun tulevaisuus
Lehti

EU:n rahoittaman ruoka-avun tulevaisuus

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Veera Luoto. Sosiaalipalveluohjaaja, Terveydeksi 2.0 -hanke Kuva: Sari Puolimatka Työttömien Keskusjärjestö on ollut mukana…
Aiheet: terveys
Ruoka-avun tulevaisuus: Kriisi haastaa mielikuvittelemaan
Lehti

Ruoka-avun tulevaisuus: Kriisi haastaa mielikuvittelemaan

Anna Sofia Salonen. Tutkijatohtori, Tampereen yliopisto Tänä keväänä mielikuvitus murtautui todellisuuteen varsin dystooppisessa muodossa. Kun koronaviruspandemia puhkesi, uutisemme täyttyivät kuvilla…
Aiheet: terveys
Syövän ja työttömyyden risteyksessä: Hyvänlaatuista työtä mallintamassa
Lehti

Syövän ja työttömyyden risteyksessä: Hyvänlaatuista työtä mallintamassa

Mari Bergman. Työelämäkoordinaattori, Suomen Syöpäpotilaat ry Suomen Syöpäpotilaat ry:n Minä, syöpä ja työ -hanke järjesti Hyvänlaatuisen työn ihannemalli -webinaarin lokakuussa,…
Aiheet: työllisyys
Orimattilan Startti-Center
Lehti

Orimattilan Startti-Center

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Orimattila on 16 000 hengen kokoinen pieni kaupunki Päijät-Hämeen maakunnassa. Orimattila sijaitsee Mäntsälästä itään…
Aiheet: työllisyys
Järjestösihteerin palsta 2/2020
Lehti

Järjestösihteerin palsta 2/2020

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry* Kuva: Satu Ylävaara Vuosi 2020 oli kaikkinensa aivan toisenlainen kuin mitä suunniteltiin. Korona-pandemia jyräsi…
Aiheet: terveys toimeentulo
TE-palvelujen toimivuudesta työttömän näkökulmasta
Lehti

TE-palvelujen toimivuudesta työttömän näkökulmasta

Tiina Aho. työtön Työ- ja elinkeinotoimiston nimi ja tarkoitus ovat muuttuneet vuosikymmenten varrella. 1970-luvulla toimistot tunnettiin nimellä työnvälitys tai työvälitystoimisto…
Aiheet: työllisyys
Työmarkkinoiden muutokset, työttömien liike ja yhdistystoiminta
Lehti

Työmarkkinoiden muutokset, työttömien liike ja yhdistystoiminta

Referaatti Työttömien liike teoksesta Veera Luoto. Sosiaalipalveluohjaaja, Terveydeksi 2.0 -hanke Kuva: Länsihelsinkiläisen Horisontti TEAM ry:n 20-vuotisjuhlassa yhdistyksen historiaa seinällä vuonna…
Aiheet: terveys työllisyys
Koronakriisin jälkipyykkiä ei voi hoitaa vain talouden ehdoin
Lehti

Koronakriisin jälkipyykkiä ei voi hoitaa vain talouden ehdoin

Tuula Haatainen. Työministeri Kuva: Markku Lempinen Koronaviruspandemia on koskettanut monien terveyttä ja hyvinvointia sekä muuttanut meidän kaikkien arkea tavalla, jota…
Aiheet: toimeentulo
Työ, työttömyys ja työllistäminen kuntien elinehto
Lehti

Työ, työttömyys ja työllistäminen kuntien elinehto

Irma Hirsjärvi. Puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Irma Hirsjärvi Luen tätä Työttömien Keskusjärjestön sidosryhmäjulkaisua vakavana, kuntapäättäjän näkökulmasta. Lehti on täynnä…
Aiheet: työllisyys
Päätoimittajan palsta 1/2020
Lehti

Päätoimittajan palsta 1/2020

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Leena Valkonen Yleensä, kun luen päivän lehtiä, pyrin tietoisesti suodattamaan lukemastani pahimmat yksittäisten…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Työttömyys syveni keväällä. Työttömiä työhakijoita lähes kaksinkertaisesti
Lehti

Työttömyys syveni keväällä. Työttömiä työhakijoita lähes kaksinkertaisesti

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Grafiikka: Juha Keränen Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 433 100 työtöntä…
Aiheet: terveys työllisyys
Kuntakokeilujen valmistelu etenee. Hallituksen esitys kuntakokeiluista ennen juhannusta
Lehti

Kuntakokeilujen valmistelu etenee. Hallituksen esitys kuntakokeiluista ennen juhannusta

Tanja Ståhlberg. Johtava asiantuntija, Työ- ja elinkeinoministeriö. Alueet ja kasvupalvelut -osasto Kuva: Breakingpic Työllisyyden kuntakokeiluilla tavoitellaan vahvempaa vaikuttavuutta sovittamalla yhteen…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Yhdessä on ehdottomasti enemmän
Lehti

Yhdessä on ehdottomasti enemmän

Erja Lindberg. Kehittämispäällikkö, Kuntaliitto Elämme ainutlaatuisen poikkeustilanteen keskellä, eikä koronaepidemian aiheuttaman kriisin kestoa tai taloudellisten vaikutusten syvyyttä voi kukaan meistä…
Aiheet: työllisyys
Työllisyyden kuntakokeilut. Kuinka työllisyyspalveluita tulisi testata?
Lehti

Työllisyyden kuntakokeilut. Kuinka työllisyyspalveluita tulisi testata?

Ohto Kanninen. Tutkimuskoordinaattori, Palkansaajien tutkimuslaitos Kuva: Jukka Haapakoski Aktiivisella työvoimapolitiikalla on keskeinen rooli pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Työvoimapolitiikkaa on Suomessa pyritty kehittämään…
Aiheet: työllisyys
Marginaaliin unohdetut. Vammaisten ihmisten työelämäosallisuuden edistäminen Suomessa
Lehti

Marginaaliin unohdetut. Vammaisten ihmisten työelämäosallisuuden edistäminen Suomessa

Karoliina Ahonen. Kehittämispäällikkö, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Kuva: Marcus Aurelius Piirroskuvat: Vili Välimäki alias SilliS Vain pieni osa vammaisista…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Koronan vuoksi ei saa unohtaa osatyökykyisiä ja muita vaikeasti työllistyviä
Lehti

Koronan vuoksi ei saa unohtaa osatyökykyisiä ja muita vaikeasti työllistyviä

Päivi Kiiskinen. Erityisasiantuntija, SOSTE ry Kuva: Veikko Somerpuro Koronaepidemian pitkäaikaisia vaikutuksia työttömyyteen on vielä vaikea ennustaa. Talouden negatiiviset heilahdukset ovat…
Aiheet: terveys työllisyys
Terveydeksi-hankkeen tuloksia: Palveluohjaus on keino lisätä työttömien hyvinvointia
Lehti

Terveydeksi-hankkeen tuloksia: Palveluohjaus on keino lisätä työttömien hyvinvointia

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Katriina Lehtovaara. Hankepäällikkö, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Pitkäaikaistyöttömät ovat sairaampia ja…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Terveydeksi-hankkeen palveluohjaajat: Niukkuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti työttömän hyvinvointiin
Lehti

Terveydeksi-hankkeen palveluohjaajat: Niukkuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti työttömän hyvinvointiin

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestön ja Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry:n yhteisen Terveydeksi-hankkeen palveluohjaajat Ulla-Maija Kopra ja…
Aiheet: terveys toimeentulo
Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma, resilienssi
Lehti

Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma, resilienssi

Ulla-Maija Kopra. Hanketyöntekijä, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Veera Luoto. Hanketyöntekijä, Terveydeksi 2.0 -hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Korona-aika on…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Miten koronaepidemia on näkynyt päihdehoidossa?
Lehti

Miten koronaepidemia on näkynyt päihdehoidossa?

Leena Valkonen. viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Miten päihdepalvelut toimivat koronaepidemian aikana? Yleisesti julkisuudessa on todettu, että poikkeusoloissa riskit päihteiden…
Aiheet: terveys
Omaishoidon ja työttömyysturvan yhteensovittamisesta: Kuka elää 400 eurolla kuukaudessa?
Lehti

Omaishoidon ja työttömyysturvan yhteensovittamisesta: Kuka elää 400 eurolla kuukaudessa?

Soili Hyvärinen. Omaistoiminnan kehittäjä, Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry. www.polli.fi Antti on työtön työnhakija. Hän on myös omaishoitaja äidilleen. Sopimus omaishoidon tuesta…
Aiheet: terveys toimeentulo
Koronaepidemia kasvattanut ruoka-avun tarvetta
Lehti

Koronaepidemia kasvattanut ruoka-avun tarvetta

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Koronakriisin nostattamat lomautus- ja työttömyysluvut ovat heijastuneet kevään aikana suoraan avustusruuan kysyntään. Ruoka-aputoimijat…
Aiheet: terveys
Työluuri – työttömien vertaispuhelinpalvelu. Työttömät tukemassa puhelimitse suomalaisia työikäisiä
Lehti

Työluuri – työttömien vertaispuhelinpalvelu. Työttömät tukemassa puhelimitse suomalaisia työikäisiä

Uusi Työluuri -niminen vertaispuhelin-palvelu tarjoaa tukea työttömille ja työntekijöille, jotka ovat huolissaan omien töidensä jatkumisesta. Vastaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset, joilla…
Aiheet: terveys toimeentulo
Farmi n3: Uusi verkosto ohjelmoinnista kiinnostuneille
Lehti

Farmi n3: Uusi verkosto ohjelmoinnista kiinnostuneille

Miikka Vuorinen. Feeniks-hanke, Sosped Koronan aikana moni miettii uusia harrastuksia, toinen alanvaihtoa ja kolmas vapaaehtoistöitä. Yritykset miettivät kustannustehokkaita tapoja työntekijöiden…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Vastoinkäymisiäkin varten voi harjoitella
Lehti

Vastoinkäymisiäkin varten voi harjoitella

Jyrki Rinta-Jouppi. Työ- ja koulutusvalmentaja, Mielenterveyden keskusliitto Kuva: ready made Suomessa työttömänä oleminen on erittäin stressaavaa. Useissa tutkimuksissa todetaan työttömyyden…
Aiheet: työllisyys
Ansaitsisivatko yleishyödylliset yhdistykset ”Järjestöfinlandian”?
Lehti

Ansaitsisivatko yleishyödylliset yhdistykset ”Järjestöfinlandian”?

Eija Tuohimaa. Toiminnanjohtaja, Jyvässeudun työllistämisyhdistys – JST ry Tällä hetkellä tuntuu kuin eläisimme aivan eri planeetalla tai aikakaudella kuin aikaisemmin.…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Työtön – laiska kuluerä yhteiskunnassa
Lehti

Työtön – laiska kuluerä yhteiskunnassa

Lauri Nieminen. Olen ollut viimeiset kymmenen vuotta enemmän ja vähemmän työttömänä. Byrokratian rattaissa pyöriminen on tuntunut välillä todella turhalta. Suurin…
Aiheet: terveys toimeentulo työllisyys
Sirpakka-hanke: Hanketyöllä toimintaa ja iloa työttömän elämään
Lehti

Sirpakka-hanke: Hanketyöllä toimintaa ja iloa työttömän elämään

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Jyvässeudun työllistämisyhdistys – JST ry:n Sirpa Nieminen uhkuu toimintaa ja tarmoa. Hän pyörittää…
Aiheet: työllisyys
Järjestösihteerin palsta 1/2020
Lehti

Järjestösihteerin palsta 1/2020

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Kuva: Satu Ylävaara Huhtikuussa tekemämme jäsenkyselyn mukaan 73 % jäsenyhdistyksistä oli supistanut toimintaansa olennaisesti tai…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Sosiaaliturva on uudistettava ihminen edellä
Lehti

Sosiaaliturva on uudistettava ihminen edellä

Aino-Kaisa Pekonen. Sosiaali- ja terveysministeri Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on yksi hallituksen keskeisimmistä uudistuksista, jonka parlamentaarinen valmistelu lähtee piakkoin käyntiin. Pohja uudistukselle…
Aiheet: terveys työllisyys
Päätoimittajan palsta
Lehti

Päätoimittajan palsta

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien määrä on edelleen valtava, vaikka työllisyyden kasvu on jatkunut jo viisi vuotta. Työ-…
Aiheet: työllisyys
Työttömien Keskusjärjestö – suora linkki työllisyystoimien vaikutuksiin
Lehti

Työttömien Keskusjärjestö – suora linkki työllisyystoimien vaikutuksiin

Kuva: Leena Valkonen Irma Hirsjärvi. Puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestön 80 jäsenyhdistystä ovat suora linkki kymmenien tuhansien työttömien arkeen…
Aiheet: työllisyys
Työllisyyden edistämisen kartta valmistunut
Lehti

Työllisyyden edistämisen kartta valmistunut

Tuija Oivo. Johtaja, Työ- ja elinkeinoministeriö Työllisyyden edistämiseksi tarvitaan osatyökykyisten työkyvyn tunnistamista ja työvoima- ja sote-palvelujen palveluprosessien yhtenäistämistä. Uuden hallitusohjelman…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa
Lehti

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa

Erja Lindberg. Kehittämispäällikkö, Kuntaliitto Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin edellyttää, että työvoimapalvelut saadaan toimiviksi. Päällekkäisiä ja tehottomia rakenteita ei ole järkevää…
Aiheet: työllisyys
Lisäkeinoja työllisyys-asteen nostoon
Lehti

Lisäkeinoja työllisyys-asteen nostoon

Pekka Tiainen. Valtiotieteen tohtori, kansantaloustiede Työttömyys verrattuna siihen, että ihmiset ovat työssä, maksaa yhteiskunnalle menetettyinä verotuloina ja työttömyysturvana keskimäärin 20…
Aiheet: toimeentulo työllisyys
Työttömien Keskusjärjestö tutustumismatkalla Virossa
Lehti

Työttömien Keskusjärjestö tutustumismatkalla Virossa

Kuvateksti: Johtaja Krislin Padjusin esitteli Tarton Eesti Töötukassan toimintaa Työttömien Keskusjärjestön jäsenistölle. Oppaamme Siiri Toomik oikealla. Kuva: Leena Valkonen Jukka…
Aiheet: työllisyys
Toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa JST ry: Jonkun pitää palaa,  että muut syttyvät
Lehti

Toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa JST ry: Jonkun pitää palaa, että muut syttyvät

Jouni Pänkäläinen. Jyvässeudun työllistämisyhdistys – JST ry Työllisyydenhoidon palvelut kuuluvat eniten kilpailutetulle alalle maassamme. Tavoite on, että julkiset hankinnat, valtio…
Aiheet: työllisyys
Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat toisensa samassa pöydässä
Lehti

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat toisensa samassa pöydässä

Tapaamisen järjestivät Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin, sen kansalais-toimintaryhmä, Kuka kuuntelee köyhää -verkosto sekä Työttömien Keskusjärjestö. Kuva: Jouko Vatanen Leena…
Aiheet: terveys
Köyhyyden tuottamiin ongelmiin pureuduttiin Brysselissä
Lehti

Köyhyyden tuottamiin ongelmiin pureuduttiin Brysselissä

Kuvateksti: Suomen ständillä keskusteltiin vilkkaasti köyhyyskysymyksestä. Kuva: Jouko Vatanen Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Runsaat 100 henkilöä noin…
Aiheet: terveys
Köyhyysvahti 2019 antaa kuvan köyhyyden kehityksestä
Lehti

Köyhyysvahti 2019 antaa kuvan köyhyyden kehityksestä

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin kokosi syksyllä kolmatta kertaa Köyhyysvahdin, Suomen köyhyysraportin. Julkaisussa käydään…
Aiheet: terveys toimeentulo
Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustukset jaetiin journalisteille
Lehti

Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustukset jaetiin journalisteille

Kuva: Leena Valkonen Leena Valkonen. viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Köyhyyden anatomia – tältä näyttää suomalainen köyhyys tilastoissa Yleisradiossa julkaistu…
Aiheet: terveys
Haaveita ja unelmia!
Lehti

Haaveita ja unelmia!

Joensuun työllisyyden asiakasraadin syyskuun 2019 tapaamisessa kirjoitettiin kirjeitä työministerille teemalla haaveita ja unelmia työllisyyspalveluista. Hyvä työministeri, terveisiä Joensuun työllisyyden asiakasraadista.…
Aiheet: työllisyys
Työttömät terveystarkastuksen kautta palveluiden piiriin
Lehti

Työttömät terveystarkastuksen kautta palveluiden piiriin

Katriina Lehtovaara ja Veera Luoto. Terveydeksi-hanke, Työttömien Keskusjärjestö ry Pitkäaikaistyöttömät ovat sairaampia ja käyttävät vähemmän terveyspalveluja kuin muu työikäinen väestö.…
Aiheet: terveys työllisyys
Apua ja tukea työttömyyteen terveystarkastuksista
Lehti

Apua ja tukea työttömyyteen terveystarkastuksista

Alexandra Malanin. Opiskelija, DIAK Työttömien terveystarkastuksessa mahdollisuus huomata sairaudet ajoissa – tarkastuksesta ei tiedoteta riittävästi. Työttömien terveystarkastuksessa ohjataan sairauksia ennaltaehkäiseviin…
Aiheet: terveys työllisyys
Mitä sosiaaliset investoinnit tarkoittavat työttömälle?
Lehti

Mitä sosiaaliset investoinnit tarkoittavat työttömälle?

Aatu Puhakka. tutkija Missä ovat Rinteen hallituksen todelliset työllisyystoimet? Tätä kysymystä on toisteltu oppositiopoliitikkojen toimesta jo hallitusohjelmaneuvotteluista lähtien. Kysymys on…
Aiheet: työllisyys
Pienituloisten kansalaisten harrastusmahdollisuudet turvattava
Lehti

Pienituloisten kansalaisten harrastusmahdollisuudet turvattava

Kuvateksti: Mikkelin Työttömät veivät aloitteen kansanedustaja Heli Järviselle eduskuntaan. Kuva: Leena Valkonen Leena Valkonen. viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Mikkelin…
Aiheet: terveys työllisyys
Työttömiä palvellaan Pohjois-Karjalassa monikanavaisesti
Lehti

Työttömiä palvellaan Pohjois-Karjalassa monikanavaisesti

Kuvateksti: Tyyne-neuvontapalvelusta Pohjois-Karjalassa vastaavat Taina Ben Daoud ja Ritva Kurkinen.  Leena Valkonen. viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Pohjois-Karjalassa avattiin lokakuussa…
Aiheet: työllisyys
Järjestösihteerin palsta 2/2019
Lehti

Järjestösihteerin palsta 2/2019

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien yhdistykset käyvät muuttuvien lakien ja asetusten sekä vähenevien taloudellisten resurssien ristiaallokossa. Aktiivinen väki…
Aiheet: työllisyys
Työministeri Timo Harakan tervehdys Työttömien Keskusjärjestön julkaisuun
Lehti

Työministeri Timo Harakan tervehdys Työttömien Keskusjärjestön julkaisuun

Timo Harakka. Työministeri Hallitusohjelman otsikko kertoo olennaisen: päämääränämme on osallistava ja osaava Suomi, jossa jokainen löytää paikkansa. Työttömille aiomme tarjota…
Aiheet: työllisyys
Työttömistä Vapaan työvoiman verkosto?
Lehti

Työttömistä Vapaan työvoiman verkosto?

Luet juuri ensimmäistä Työttömien Keskusjärjestön verkkojulkaisua, jonka tavoitteena on koota ajankohtaisia asiantuntijapuheenvuoroja työttömyydestä ja siihen liittyvistä ilmiöistä päättäjille ja eri…
Aiheet: työllisyys
Tuore hallitus, tuoreet kujeet
Lehti

Tuore hallitus, tuoreet kujeet

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Tuoreen pääministerin Antti Rinteen hallitus on muodostettu. Hallituksen muodostivat sosiaalidemokraatit, vihreät, keskusta, vasemmistoliitto, ja…
Aiheet: työllisyys
Poimintoja hallitusohjelmasta: Mitä ohjelmassa luvataan työttömille?
Lehti

Poimintoja hallitusohjelmasta: Mitä ohjelmassa luvataan työttömille?

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Hallitusohjelman mukaan työelämän murroksessa tärkeitä ovat vahvat perustaidot sekä kyky ja valmius oppia uutta,…
Aiheet: työllisyys
Miten otan huolen puheeksi? Terveydeksi-hankkeen käsikirjasta tukea yhdistyksille!
Lehti

Miten otan huolen puheeksi? Terveydeksi-hankkeen käsikirjasta tukea yhdistyksille!

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Me kaikki tarvitsemme joskus apua ja meistä jokainen voi sitä myös antaa. Huolen puheeksiotto…
Aiheet: terveys työllisyys
Alueellista yhteistoimintaa Pohjois-Karjalassa 20 vuotta
Lehti

Alueellista yhteistoimintaa Pohjois-Karjalassa 20 vuotta

Pohjois-Karjalassa on tehty uraa uurtavaa toimintaa työttömien neuvonnan ja järjestötoiminnan alueelliseksi kehittämiseksi jo 20 vuotta.
Aiheet: terveys työllisyys
Keskusjärjestön jäsenyhdistykset esittäytyvät
Lehti

Keskusjärjestön jäsenyhdistykset esittäytyvät

Työttömien Keskusjärjestön jäsenenä on noin 80 eri puolilla Suomea toimivaa jäsenyhdistystä. Yhdistykset ovat kohtaamispaikkoja, jotka tarjoavat työttömille monipuolisesti toimintaa, tietoa…
Aiheet: terveys työllisyys
Yhdistyksen ja omat digitaidot kuntoon
Lehti

Yhdistyksen ja omat digitaidot kuntoon

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Digiosaaminen on keskeinen avain yhteiskunnalliselle osallistumiselle, työelämässä toimimiselle sekä koulutukselle ja oppimiselle. Kaikilla…
Aiheet: työllisyys
Työvoimapoliittiset sanktiot toimivat pahimmillaan tarkoitustaan vastaan
Lehti

Työvoimapoliittiset sanktiot toimivat pahimmillaan tarkoitustaan vastaan

Veera Luoto. Sosiaalipalveluohjaaja, Terveydeksi-hanke Karenssi tarkoittaa, että työnhakija menettää työttömyysetuuden määräaikaisesti, koska on menetellyt työvoimapoliittisesti moitittavalla tavalla. Työvoimapoliittisin perustein annettuja…
Aiheet: terveys työllisyys
Pikaluotto – ei aina hyvä renki
Lehti

Pikaluotto – ei aina hyvä renki

Minna Mattila. Viestintä- ja neuvontapäällikkö, Takuusäätiö Ylivelkaantuminen on kasvava yhteiskunnallinen ongelma. Kalliit, helposti saatavat pikaluotot liittyvät lähes aina maksuongelmiin. Niiden…
Aiheet: toimeentulo
Mitä Suomessa tulisi tehdä köyhyyden poistamiseksi?
Lehti

Mitä Suomessa tulisi tehdä köyhyyden poistamiseksi?

Ihmisoikeusliitto luovutti perusturvan korottamista vaativan vetoomuksen hallitusneuvotteluja vetävälle Antti Rinteelle. Keskellä Reijo Pipinen EAPN-Finistä. Jiri Sironen. Puheenjohtaja, EAPN-Fin EAPN-Fin –…
Aiheet: toimeentulo
Kannustinongelmat työllisyyden edistämisessä
Lehti

Kannustinongelmat työllisyyden edistämisessä

Päivi Kiiskinen. Erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Työllisyyden edistäminen on ajankohtainen puheenaihe. Työllisyysasteen nostamisessa on omat roolinsa valtiolla,…
Aiheet: työllisyys
Työ ei ole vain keino tulla toimeen – se on enemmän
Lehti

Työ ei ole vain keino tulla toimeen – se on enemmän

Lauri Ihalainen. Kansanedustaja Tervehdyspuhe Työttömien Keskusjärjestön vuosikokouksessa 19.4.2019 Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkki on pyrkimys kohti tasa-arvoista yhteiskuntaa ja työelämää, missä kaikki…
Aiheet: työllisyys
Terveydeksi-hanke  näköalapaikalla työttömyyden arkeen
Lehti

Terveydeksi-hanke näköalapaikalla työttömyyden arkeen

Veera Luoto. Sosiaalipalveluohjaaja, Terveydeksi-hanke Työttömyydellä on tutkitusti negatiivinen vaikutus ihmisen terveyteen, ja terveydentilalla ja heikentyneellä työkyvyllä on suuri vaikutus henkilön…
Aiheet: terveys
Miksi työkykyohjelmaa tarvitaan juuri nyt?
Lehti

Miksi työkykyohjelmaa tarvitaan juuri nyt?

Tuija Oivo. Johtaja, Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli noin 150 000 pitkäaikaistyötöntä, työvoimapalveluista työttömäksi jäänyttä, palvelusta toiseen palveluun…
Aiheet: työllisyys
nuoli